maanantai 18. elokuuta 2014

Ihanaa teetä

Viime lauantaina kävin Vantaalla sijaitsevassa Frosmanin teemyymälässä. Juon päivässä useita kuppeja vihreää teetä, joten irtoteetä kuluu kuukaudessa mukavasti.

Mikä ihana paikka Forsmanin teemyymälä onkaan! Teemyymälä on Pohjoismaiden suurin erikoisteemyymälä ja valikoima olikin laaja. Myymälä näyttää kauniilta ja, mikä parasta, siellä voi itse availla teeastioita, tuoksutella ja valita rauhassa. Tarjolla on myös haudutettua teetä, yleensä jostakin teeuutuudesta tehtyä ja sitä voi maistaa maksutta. Kun olet tuoksutellut ja valinnut, voit itse pakata ja punnita teet haluamasi kokoisiin (ja värisiin) pusseihin ja punnita itse. Tai voit pyytää henkilökuntaa tekemään tämän kaiken, jos siltä tuntuu.

Teepurkkeja, teepannuja, teemukeja ja vähän muitakin herkkuja.

Jos olette teen ystäviä, suosittelen!







perjantai 15. elokuuta 2014

Neuletakkiostoksilla

Kesän kuumuudessa haaveilin täydellisestä neuletakista, johon voisin kääriytyä syksyn tullessa. Haaveilun päätteeksi löysin itselleni kaksi neuletakkia, joista toinen on aivan ihana ja toinen se täydellinen, jollaista olin etsinyt. Neuletakit ovat myös hyvin eri hintaisia ja erilaisesta materiaalista tehtyjä, joten on mielenkiintoista nähdä kuinka ne kestävät.

Ensimmäinen, se "aivan ihana" on suomalaisen Arela-merkin punainen 100 % kašmirvillainen Harper-neuletakki. En yleensä voi käyttää villaisia vaatteita, koska ne kutittavat, mutta tämä ei sitä tee. Neuletakki on ohut, ihanan kevyt ja pehmeä. Ja kallis...

Kuva: http://arelastudio.com/


























Sitten se toinen, se täydellinen. Yllättävää kyllä, se löytyi Gina Tricot -kaupasta, josta en yleensä onnistu ostamaan mitään, lienenkö jo liian vanha. Juuri tällaista pitkää, harmaata neuletakkia olin mielessäni piirrellyt ja sehän löytyi. Hinta aivan toista luokkaa kun tuon toisen ihanuuden. Täydellinen sekä mekkojen että farkkujen kanssa.

Kuva: http://www.ginatricot.com/fi/fi/start


























Molemmat yhtä mieluisia ja kun ilmat hieman viilenivät, pääsin jo käyttämään molempia. Aamulla kun lähtee töihin ennen kello seitsemää, on neuletakki ollut jo ihan tarpeen. Mutta ei haittaa, aamun ihana viileys on tuntunut hikipäivien jälkeen oikein virkistävältä.

Kyllä näissä kelpaa kulkea.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Komea Kokko

Eilen menin ystäväni kanssa tutustumaan kahvilaan, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Kyseessä oli raakakakkuja tarjoava Café Kokko Kanavarannassa. Aikaisemmin olen käynyt Hymy Raw Food Caféssa, joka on myös kiva paikka (Hymystä täällä). Café Kokko on siinä mielessä parempi, että siellä on kunnolla istumatilaa asiakkaille ja vaihtoehtoja on enemmän.

Kanavaranta on paikkana ihastuttava, varsinkin näin kesällä. Meren ranta ja purjelaivat antavat ihanan tunnelman jo siinä vaiheessa kun vasta kävelet paikalle. Ja sitten se Café Kokko. Menetin sydämeni tälle kahvilalle. Hyvä valikoima herkullisia raakakakkuja, erilaisia kylmiä ja lämpimiä juomia sekä myös suolainen raakapiiras. Raakakakkujen hinnat ovat suhteellisen korkeat, mutta niin ovat kaikissa muissakin vastaavissa paikoissa.

Kahvila sijaitsee toisessa kerroksessa ja on kaksikerroksinen. Se on sisustettu huonekaluilla, jotka eivät oikeastaan sovi yhteen, mutta kokonaisuudesta on saatu toimiva, viehättävä ja kodikas. Kakut maistuivat erinomaisen hyvältä. Valitsimme ystäväni kanssa appelsiini-mustikkakakun ja suklaabrownien ja jaoimme ne, jotta kumpikin sai maistaa molempia. Varsinkin suklaabrownie oli suussasulava, mutta appelsiini-mustikkakakku ei jäänyt tästä paljon jälkeen.

Palvelu oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Iso plussa myös siitä, että kakkutiskillä oli erikseen menu, jossa kerrottiin (melkein kaikkien) kakkujen sisältämät raaka-aineet. Listasta pystyi hyvin tarkistamaan sisälsivätkö kakut jotakin, jota en voinut syödä. Eivät sisältäneet eli oikea herkkuparatiisi meikäläiselle.

Suosittelen käymään Café Kokossa ja maistamaan raakakakkuja rohkeasti.