sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Elokuvapäiväkirja

Olen lähes aina pitänyt elokuvista ja katsonut niitä paljon. Lapsuusaikana en ehkä niinkään, mutta teini-iässä kiinnostus alkoi. Kotikaupunkini pienessä elokuvateatterissa itkin The Doors -elokuvan myötä Jim Morrisonin kuolemaa.

Kun muutin Helsinkiin, aloin kerätä ruutuvihkoon muistiin niitä elokuvia, jotka kävin katsomassa elokuvateatterissa. Tällä hetkellä on menossa toinen vihko ja takana noin 200 elokuvaa eri elokuvateattereissa. Kun lapseni olivat pieniä, jäi pari vuotta väliin, mutta muuten olen ollut ahkera. Tämä vuosi on ollut mitä mainioin, jo kymmenen elokuvaa tähän päivään mennessä.

















Ensimmäinen Helsingissä katsomani elokuva oli 31.10.1994 Forrest Gump Maxim-elokuvateatterissa, rivi 9, paikka 153. Ihmettelettekö, mistä muistan näin tarkkaan? En muistakaan, mutta vihkoni kertoo sen. Olen liimannut vihkoihin elokuvalipun sekä elokuvasta kertovan esittelyn (joita nykyään saa mm. elokuvateattereiden viikkoesitteistä, aikaisemmin leikkasin esittelyn sanomalehdestä).

Viimeisin katsomani elokuva on Pilvikartasto 6.4.2013 Kinopalatsi, sali 7, rivi 5, paikka 21. Ja kuinka sattuikaan, molemmissa näyttelee Tom Hanks.




















Monta loistavaa, huonoa, menettelevää, tunteita herättävää, naurattavaa tai nukuttavaa elokuvaa on mahtunut tähän joukkoon. Monenlaisessa seurassa, monesti myös yksin. Toki tässä päiväkirjassa ei ole mukana niitä todella lukuisia elokuvia, jotka olen katsonut kotona joko televisiosta, videolta, dvd:ltä tai Blu-ray:ltä, mistä milloinkin, katseluvuodesta riippuen.

Minusta on mukavaa selata näitä vihkoja. Mukavia muistoja ja hienoja elokuvahetkiä lähes 20 vuoden ajalta. Ja jatkoa on tulossa.

1 kommentti:

  1. Merikuu, vihkoni kertoo, että olemme käyneet elokuvissa 23.6.1998 katsomassa elokuvan Rautanaamio ja 27.4.2001 elokuvan The Mexican. :)

    VastaaPoista