keskiviikko 8. elokuuta 2012

Itse väsättyä

Nuorena, kun oli enemmän aikaa, ompelin itselleni paljon vaatteita. Vuosien varrella olen toki tehnyt käsitöitä vaihtelevin määrin koko ajan, mutta ompeleminen on enimmäkseen keskittynyt lasten housujen polvien paikkaamiseen ja joihinkin pikku juttuihin, kuten muutaman kassin ompelemiseen. Alkuvuodesta tilasin käsityölehtiäkin, oikein kaksin kappalein, kun haaveilin siitä, että ehtisin tehdä vaikka mitä. Viime viikonloppuna päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni, mennä kangaskauppaan, ostaa kangasta ja ommella jotakin. Ajattelin aloittaa puserosta, koska löysin Suuri käsityö -lehdestä kivan, suhteellisen helpon kaavan.

Parina iltana keskityin ompelemaan hetkeksi aikaa ja sain aikaan kelvollisen vaatekappaleen. Kiva huomata, että taidot ovat jäljellä, eivätkä ole ruostuneet vähäisestä käytöstä huolimatta. Ja mikä ilo on nähdä oman käden jälki ja kokea onnistumisen elämys. Sitä paitsi ompeleminen on mielettömän kivaa!

Ostin Eurokankaasta ison palan kuviollista kangasta. Etsin tarkoituksella kuvioita, mutta päätin, että kuvioiden pitää olla geometrisiä (ei mitään pikkukukkia) ja värit saavat olla kohtalaisen hillittyjä, jotta ei ihan överiksi mene. Iso viskoosikangaspala maksoi 9 € ja puseroon siitä meni noin puolet. Lasketaan päälle ostettu vetoketju, niin puseron hinnaksi tuli noin 7 €. Ei hinnalla pilattu ainakaan. Tässä työni tulos, pieninä yksityiskohtina takakappaleen vetoketju (jota ei olisi tarvinnut, menee päälle muutenkin) ja sekä etu- että takakappaleeseen kiinnitetyt virkatut kukkakuviot. Pahoittelu, en malttanut odottaa, että saisin puseron silitettyä, joten ryppyistä on. Ja helma on oikeasti suorassa :)

PS. Esikoiseni täyttää tänään 16-vuotta. Voih, kuinka aika rientää!















2 kommenttia:

  1. Hatunnosto, mä olen ihan tumpula ompelukoneen kanssa! Mielenkiintoinen kuvio kankaassa, just sopiva syksyyn.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Ajattelinkin, että värit sopivat syksyyn. Kuitenkin vähän pirteämpi kuin pelkkä musta.

    VastaaPoista