torstai 12. tammikuuta 2012

Koruhullu

Myönnän, olen koruhullu. Rakastan suuria korvarenkaita, sormuksia, rannekoruja ja kaulakoruja. Teen itse helmistä erilaisia rannekoruja säännöllisesti, vaikka en niitä tarvitsisi. Korvarenkaita ostan aina lisää, vaikka niitä on kaapissani jo useita. Mutta aina on tilaa yhdelle uudelle parille, koska eihän minulla vielä ole kaikkiin asuihini värinsä puolesta sopivia renkaita...

Sormusten ostaminen on minulle haasteellista. Minulla on niin pienet kädet, että en löydä helposti sopivan kokoisia sormuksia. Olen kuitenkin löytänyt joitakin ihanuuksia. Kuvassa viimeisimmät ostokseni. Musta ruusu on suosikkini, ostin sen Lindexin alennusmyynnistä, maksoi alle 3 €.


Rannekoruja omistan, no, sanotaanko riittävästi. Erityisesti pidän puuhelmistä. Niitä saa niin kauniin värisinä, että tahtoisin tehdä aina ja aina lisää uusia koruja. Ostan yleensä ison pussin puuhelmiä, joista riitää helmiä myös lahjakoruihin. Ja kyllä niitä ovat ystäväni ja siskoni saaneetkin.

Kaulakoruja minulla on vähän vähemmän. Niitäkin olen askarrellut itse. Innostuin jokin aika sitten tekemään paperista helmiä. Pyörittelin monta tuntia aikakauslehtien sivuista pieniä helmiä ja pitkiä helmiä. Pitkistä helmistä tein itselleni kaulakoruja ja pienistä helmistä, yllätys, rannekoruja. Kuvassa paperihelmestä tehdyt kaulakorut.

Koruja kerrakseen. Sormuksia en ole (vielä) tehnyt itse. Iso osa ilosta tulee siitä, kun saa tehdä itse ja tuotoksesta tulee onnistunut. Sitä paitsi rannekoruja osaa tehdä kuka vain. Ei tarvitse kuin helmiä ja kuminauhaa ja ei kun pujottelemaan. Vain mielikuvitus on rajana.


Nyt tämä leidi lähtee nauttimaan näistä. Suosikkimukini, koska olen, tottakai, meidän perheen kuningatar, jolle ihana aviomies leipoi muffinsseja.

4 kommenttia:

  1. Hei mielettömät nuo paperi"puikulat", ei uskoisi että on paperista!

    VastaaPoista
  2. Niissä on lakkaa päällä, niin että ovat pinnaltaan kiiltäviä ja ihan kovia. Ei ne muuten kasassa pysyisikään saati käytössä ehjänä. Mutta lakattuna erittäin hyvin. Tosin niiden pyöritteleminen on aika työlästä. Mutta kivaa.

    VastaaPoista
  3. Mä pidin ennen paljonkin koruja, kaulassa, ranteissa, korvissa aina isot roikkuvat. Nyt kun touhuilee niin paljon lasten kanssa niin mulla on vaan kihla-ja vihkisormus ja pienet roikkuvat korvikset. Mutta silti aina ihastelen kauniita koruja ja on omat vanhatkin tallella ja nätisti esillä :)

    VastaaPoista
  4. En minäkään käyttänyt juuri mitään koruja silloin kun lapset olivat pieniä. Nyt kun ovat jo isoja, niin voi koristella itseään niin paljon kun huvittaa. Säilytä vaan ne vanhat, kyllä vielä ehdit niitä käyttää :)

    VastaaPoista