torstai 15. joulukuuta 2011

SE tulee

Siinä se nyt sitten on, kotiin jaetussa tiedotteessa ja ihan paperille kirjoitettuna, selkokielellä sanottuna ja väistämättömänä tosiasiana. Putkiremontti. Alkaa ensi vuonna syksyllä.

Asuntoa ostaessamme olimme kyllä tietoisia siitä, että talossa ei oltu tehty putkiremonttia. Emme kuitenkaan pitäneet sitä asunnon ostamista estävänä asiana ja ajattelimme, että se on sitten joskus tulevaisuudessa ja mietitään sitä sitten. Emme myöskään ole elämämme aikana käyneet läpi yhtään putkiremottia, joten meillä ei ollut kunnollista käsitystä asiasta. No, nyt se tulevaisuus on tässä, noin neljä vuotta asunnon ostamisesta. Ja asiaa tutkittuani tajuan, että mistään ihan pienestä remontista ei olekaan kysymys. Pölyä ja melua luvassa, puhumattakaan siitä, että vettä ei tule moneen kuukauteen ja koti on työmaa avoimine ovineen.

Kauhun sekaisia tunteita ja kuumeista pohdintaa. Ei ole kummeja, mummoja eikä muita sukulaisia, joiden nurkkiin voisi muuttaa remonttia pakoon. Rahallisesti lähes mahdotonta vuokrata kalliilla hinnalla perheasuntoa remontin ajaksi. Vielä on epäselvää, että mitä me oikein aiomme tehdä. Yrittäisimmekö kärvistellä remontin ajan kotona, mikä tarkoittaa sitä, että suihkussa ja vessassa ei voi käydä, ruokaa ei voi laittaa saati tiskata astioita, pyykkiä ei voi pestä.

Mieheni lohduttaa, että kyllä me jonkin ratkaisun keksimme ja ajattele sitten remontin jälkeen, kun kylpyhuone ja WC on hienossa kunnossa (niin, paitsi että ostettiin asunto remontoituna eli ne ovat jo hienossa kunnossa). Varmasti keksimmekin ratkaisun, pakkohan se on, mutta ei se vähennä sitä huolta, mikä minulle tästä asiasta siunautui.

Ei auta muuta kuin ottaa kauniiseen käteen Ilari Siekkisen kirja Putkiremontti - asukkaan selvitymisopas ja yrittää selvitä.

2 kommenttia:

  1. Voi ei, putkiremppa on kyllä ankeaa aikaa... Saatteko taloonne yhteisiä suihkutiloja tms., jotta pääsette edes aamuisin suihkuun?

    VastaaPoista
  2. Kyllä yhteiset suihkutilat tulee, mahdollisesti viereiseen rappuun tms. Mietityttää tässä vaan esim. pyykin pesu, ruoan laitto ja sellaiset asiat, joiden tekeminen ei onnistu. Mutta kai siitä jotenkin selvitään... onhan ne muutkin selvinneet.

    VastaaPoista