maanantai 21. marraskuuta 2011

Joulutunnelmaa etsimässä

Jostain syystä muutaman viime vuoden aikana minulle on ollut haasteellista löytää jouluinen tunnelma. Haluaisin kovasti fiilistellä joululla, koska se on mielestäni ihana juhla.

Tänä vuonna ajattelin kokeille että auttaisiko erilaisissa joulutapahtumissa käyminen joulutunnelman löytymisessä, myyjäisiä, joulukonsertteja ja muita, joissa en ole käynyt vuosiin. Eilen aloitin projektini menemällä Helsingin Senaatintorille ja Aleksanterinkadulle, jossa avattiin joulukatu. Ihmisiä oli paljon, enemmän kuin olin osannut odottaa. Tunnelma oli mukava, Antti Tuisku lauloi joululauluja, glögi maistui ja Joulupukki kierteli yleisön seassa. Kun Aleksanterinkadun jouluvalot syttyivät, niin ajattelin että tästä se lähtee. Ei pöllömpi idea ollutkaan. Seuraavaksi vuorossa mahdollisesti Vanhan joulumyyjäiset ja Tuomaan markkinat. Jos vielä joulukonserttiinkin ehtisi ja koristelisi kodin oikein kauniiksi, niin eiköhän se joulutunnelma tänä vuonna löydy.

Kaunis Aleksanterinkatu
Kuva: Iltalehti



2 kommenttia:

  1. No ihan varmasti löytyy joulufiilis noilla eväillä! Ja kohta alkaa taas kaupoissakin soida joululaulut, se auttaa ainakin minua kaikessa ärsyttävyydessään! :-D Kiitos kun muistutit Vanhan myyjäisistä, sinne täytyy päästä.

    VastaaPoista
  2. Joo, päätin myös että tänä vuonna kotona kuunnellaan joululauluja niin että joulun jälkeen kyllästyttää :) Kävin muuten myös Stockmannin jouluosastolla hipelöimässä mitä uskomattomampia joulupalloja.

    VastaaPoista