perjantai 7. lokakuuta 2011

Korkeat korot

Huomasin tänään itsessäni asian, jota en ollut aikaisemmin havainnut. Silloin kun täytyy asioida "tärkeiden" ihmisten kanssa, on korkokengistä hyötyä, ainakin minulle.

Olen suhteellisen keskimittainen nainen, en erityisen pieni enkä erityisen pitkä. Ja kuten kaikki tietävät, toiset ihmiset ovat pidempiä kuin toiset. Kasvotusten keskustellessa syntyy tämän seurauksena tilanne, että lyhyempi henkilö joutuu katsomaan alhaalta ylös tavoittaakseen pidemmän henkilön katseen. Tänään  korkokengät (ihanat El Naturalista -nilkkurit) jalassa huomasin olevani keskustelukumppanini kanssa samalla tasolla ja se toi lisää itseluottamusta. Onhan tämä melko naurettava asia ja hekottelin sille itsekin, kun kerroin havainnoista ystävälleni. Pituuteni ei ole ollut minulle koskaan ongelma, olen pitänyt itseni oikein sopivan mittaisena. Kuitenkin havaitsen nostattavani itsetuntoani korkokengillä. Eikä itsetunnossanikaan mitään erityistä vikaa ole, ei se sinänsä nostattamista tarvitsisi.

Tämän havainnon kuitenkin tein tänään, kun yllätin itseni itsevarmana korkokengissä. Sitten ajattelin, että jos saan itselleni lisää puhtia ja sitä kautta asialleni vakuuttavuutta käyttämällä korkokenkiä, niin eipä siitä kai haittaakaan ole.

Kuvassa itsetuntoa nostattava ihanuus. Oikeasti tietysti kaksin kappalein.

Kuva: http://shop.elnaturalista.com/




2 kommenttia:

  1. Todella makeet kengät! Ja kyllä, kun on hyvä fiilis ulkonäkönsä suhteen, niin itsetuntokin kohoaa. Korkokengillä kävely on sitäpaitsi vielä sen verta vaikea taitolaji, että jos sen hanskaa, hanskaa ihan mitä vaan...

    VastaaPoista
  2. Olen viime aikoina tarkoituksella harjoitellut korkokengillä kävelemistä ja 7 cm koroissa kävely onnistuu jo. Korkeammistakin haaveilen, mutta uskallusta ei ole vielä riittänyt. Ehkä joku päivä, kun se oikea kenkäpari sattuu eteen. Sitten voin olla niitä tärkeitä ihmisiä pidempi ;)

    VastaaPoista